Kolmas kausi kaupunginvaltuustossa alkaa 2001 äänen valtuuttamana!
Suuret kiitokset kaikille äänestäjilleni. Teidän avullanne jatkan työskentelyä Helsingin ja helsinkiläisten hyväksi. Olen etuoikeutetussa asemassa saadessani olla kehittämässä entistä parempaa Helsinkiä.
Vaalisunnuntai oli historiallinen päivä kokoomukselle, sillä nousimme ensimmäistä kertaa maan suurimmaksi kuntapuolueeksi. Puhuimme vaalikampanjassamme suoraan ja rehellisesti kuntien talouksia koskevista haasteista ja kerroimme, että pelkällä lisärahalla emme saa palveluita kuntoon. Vaalitulos on selvä viesti kokoomuksen harjoittaman poliittisen linjan puolesta.
Palveluiden tuotantotavasta ei kiistelty näissä vaaleissa samanlaisella intohimolla kun edellisissä vaaleissa. Tällä kertaa suureksi keskustelukysymykseksi nousi maailmantalouden kriisi ja sen vaikutukset Suomeen. Hallitus on tehnyt ensi vuodelle Euroopan elvyttävimmän valtion talousarvioesityksen, johon oppositiopuolueet ovat vaatineet kuitenkin useiden miljardien lisäyksiä. Käytännössä opposition vaatimukset ovat vastuuttomia ja johtaisivat valtion syvään velkaantumiskierteeseen.
Kokoomuksen linja oli läpi kampanjan selkeä: menojen ja tulojen tulee olla tasapainossa. Kenellekään ei ole voinut jäädä epäselväksi, että menojen lisäyksiin ei ole varaa nykyisessä tilanteessa ilman merkittävää velanottoa. Tiukentuvassa taloustilanteessa kokoomus tukee suomalaisten kulutuskysyntää mm. veronalennuksilla ja kotitalousvähennyksen merkittävällä laajennuksella, lisäämällä väyläinvestointeja ja tukemalla vuokra-asuntotuotantoa.
Suomen talouden tilanne ei ole niin kriittinen kuin ehkä pelätään. Valtiontaloutta on hoidettu hyvin ja valtion velkaa on lyhennetty nopealla tahdilla. Näin valtiolle on jäänyt enemmän pelivaraa heikompien vuosien varalle. Talouskasvun hidastuessa niin kuntien kuin valtion saamat verotuotot ovat pienentymässä. Me kokoomuslaiset tiedämme tämän hyvin ja tästä syystä hallitus toteuttaakin massiivisen elvytyspaketin, joka pitää yllä talouskasvua ja työllisyyttä myös kunnissa.
Kokoomuksen näissä vaaleissa saavuttama kannatusosuus on puolueen toistaiseksi paras Suomen historiassa käydyissä kunnallis- ja eduskuntavaaleissa. Se tarkoittaa suuren luottamuksen lisäksi suurta vastuuta suomalaisten palveluiden tulevaisuudesta.
Hyvät ystävät,
Lämmin kiitos vielä toistamiseen saamastani tuesta. Pidetään yhteyttä!

Juha Hakola
kansanedustaja,
kaupunginvaltuutettu
Voit lähettää kysymyksesi, palautteesi tai liittyä tukiryhmääni tämän linkin kautta.